Wiki90: 90-luvun tyylitietosanakirja verkossa
Tänään puhumme aiheesta Éric Rohmer, aihe, joka on herättänyt kiinnostusta ja keskustelua viime aikoina. Éric Rohmer on nykyään erittäin tärkeä aihe, joka on kiinnittänyt kaiken ikäisten ja kiinnostuksen kohteiden huomion. Tämä artikkeli käsittelee Éric Rohmer:een liittyviä eri näkökohtia sen alkuperästä ja kehityksestä sen vaikutuksiin nyky-yhteiskunnassa. Yksityiskohtaisen analyysin avulla tutkimme erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä Éric Rohmer:stä, tavoitteenamme tarjota täydellinen ja objektiivinen näkemys tästä aiheesta. Epäilemättä Éric Rohmer on kiehtova aihe, josta monet ihmiset ovat kiinnostuneita, ja tämän artikkelin tarkoituksena on antaa siitä syvempi käsitys.
Éric Rohmer (synt. Jean-Marie Maurice Schérer tai Maurice Henri Joseph Schérer, 4. huhtikuuta 1920 Nancy, Ranska – 11. tammikuuta 2010)[Huom 1] oli ranskalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja.
Éric Rohmer opiskeli historiaa ja työskenteli aluksi opettajana. 1940-luvun puolivälissä hän alkoi työskennellä toimittajana ja julkaisi romaanin. Elokuvakriitikon toimi ja useiden elokuva-alan lehtien toimittajan työt veivät häntä kohti elokuvantekijän ammatteja. Rohmerin ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva vuonna 1952 jäi keskeneräiseksi. Vuosina 1957–1963 Rohmer oli uuden aallon elokuvaan vaikuttaneen elokuvalehti Cahiers du cinéman päätoimittaja.
Vuonna 1959 Rohmer sai valmiiksi elokuvan Leijonan merkki. Läpimurron hän teki vasta elokuvilla Keräilijätär (1967) ja Yöni Maudin luona (1969). Näiden aikojen elokuvat muodostavat sarjan Kuusi moraalitarinaa. Myöhempiä tunnettuja elokuvia ovat O:n markiisitar (1975), Pauline rantatyttö (1982), Vihreä säde (1986) ja Syystarina (1998). Hän jatkoi uraansa 2000-luvulle asti.
Elokuva Vihreä säde toi Éric Rohmerille vuonna 1986 Venetsian elokuvajuhlien Kultaisen leijonan. Filmi oli osa hänen Komedioita ja sananlaskuja -sarjaansa. Vuonna 2001 hänelle myönnettiin elämäntyöstään Kultainen leijona. Hän oli myös Oscar-ehdokkaana vuonna 1970 ja useampaan otteeseen César-ehdokkaana. Clairen polvi (1970) sai Louis Dellucin palkinnon ja Perceval le Gallois (1978) Prix Méliès’n.
Rohmer oli viimeinen maineeseen noussut ranskalaisen elokuvan uuden aallon ohjaaja. Monet hänen filmeistään ovat kirjallisten aiheiden elokuvasovituksia. Komediallisessa sävyssä tehdyt, henkevän ironista keskustelua sisältävät Rohmerin filmit eivät juurikaan sisällä toimintaa, sillä Rohmer etsi tietoisesti ihmisen sisäistä draamaa.
|