Wiki90: 90-luvun tyylitietosanakirja verkossa
Roomalainen mytologia:n aihe on herättänyt kiinnostusta ja keskustelua monissa piireissä tutkijoista ja asiantuntijoista tavallisiin ihmisiin. Tämä aihe on ollut kattavan tutkimuksen, intohimoisen keskustelun ja syvällisten pohdiskelujen kohteena ympäri maailmaa. Ajan myötä Roomalainen mytologia on ollut olennainen osa yhteiskuntaa ja sillä on ollut ratkaiseva rooli monien ihmisten elämässä. Kulttuurin ja historian vaikutuksista teknologiaan ja tieteeseen Roomalainen mytologia on jättänyt lähtemättömän jäljen ihmiskuntaan. Tässä artikkelissa tutkimme Roomalainen mytologia:n kohokohtia ja asiaankuuluvia näkökohtia ja keskustelemme sen tärkeydestä nykyisessä kontekstissa.
Roomalainen mytologia tarkoittaa antiikin Rooman tarustoa. Se oli saanut voimakkaita vaikutteita kreikkalaisesta mytologiasta. Rooman perustamistarinan mukaan Rooman kaupungin perustivat Romulus ja Remus. Romulus ja Remus olivat veljeksiä, ja taru kertoo, että heidän äitinsä oli Alba Longan kuninkaan Numitorin tytär, papitar Rhea Silvia, ja heidän isänsä sodanjumala Mars. Rhea Silvian olisi papittarena pitänyt olla naimaton, mutta kun hän sai kaksoset, vauvat hylättiin korissa Tiberjokeen. Eräs susiemo oli tarun mukaan ottanut Romuluksen ja Remuksen huostaansa ja kasvattanut aikuisiksi.
Rooman keisariaikana runoilija Vergilius kirjoitti keisari Augustuksen toiveesta Roomalle ja Augustuksen suvulle sankarieepoksen Aeneis, joka kytkeytyi kreikan mytologiseen tarustoon ja etenkin Troijan sotaan. Vergiliuksen mukaan Troijan hävityksestä pelastunut sankari Aineias perusti roomalaisen sivilisaation Italian niemimaalle saatuaan jumalilta siihen kehotuksen.
Vahvasti uskonnollisuuteen taipuvainen Rooman kuningas Numa Pompilius yhdisti ja yhdenmukaisti vanhoista myyteistä oppirakennelman, josta tuli Rooman virallinen valtionuskonto ja joka tunnetaan hänen mukaansa Numan uskona.
Roomalaisilla oli myös täysin omia jumalia, kuten Bellona (Sodan jumalatar), Janus, laarit ja penaatit.
Roomalainen valtionuskonto alkoi menettää asemaansa erilaisille mysteeri- ja muille kulteille, joista suosituimmaksi nousi ennen pitkää Kristuksen kultti. Valtio pyrki säilyttämään valtionuskonnon asemaa määrittelemällä kristinuskon kielletyksi taikauskoksi (superstitio, vastakohtana oikea uskonto religio). Kristinuskon leviämistä yritettiin moneen otteeseen rajoittaa vainoilla. Vainot olivat aluksi katkonaisia. 200 jaa. alkaen vainot kuitenkin yleistyivät, mutta vuonna 310 ne loppuivat, kun keisari Konstantinus Suuri antoi roomalaisille uskonvapauden. Keisari Theodosius I teki kristinuskosta valtionuskonnon 380-luvulla.
Roomalaisten jumalat elävät edelleen aktiivisesti kirjallisuudessa ja länsimaisessa kulttuuriperinnössä.
|